Eläkäämme pitkään ja kuolkaamme pois

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Lehtijutut

148129344_1bf16c68b1_zTeksti: Riku Ahlsten

Jos tehtäisiin elokuva, jossa jokaiselle maailman ihmiselle annettaisiin pienen pieni, vain yhden filmiruudun mittainen rooli, elokuvan katsominen kestäisi yhdeksän ja puoli vuotta.

Maailmassa on viimeisimpien laskujen mukaan jo yli seitsemän miljardia ihmistä. Siis seitsemän tuhatta miljoonaa – ja luku kasvaa kaiken aikaa. Vaikka väestönkasvu kehittyneissä länsimaissa onkin lähes pysähtynyt, arvioidaan että esimerkiksi Afrikan väkiluku tulee yli kaksinkertaistumaan vuoteen 2050 mennessä.

Onko ihmisiä liikaa? On tahoja ja tutkimuksia, jotka pyrkivät osoittamaan, että maailman kantokyky ei enää kestä tätä ihmismäärää, mutta toisaalla taas vastaavasti vakuutetaan, ettei minkäänlaista huolta vielä ole. Tutkimustulokset siitä, lisääntyykö esimerkiksi köyhyys maailmassa väestönkasvun myötä ovat vaihdelleet. Taloudellisen eriarvoistumisen voidaan toki olettaa lisääntyvän, kun tiedetään, että maailman väkiluku kasvaa juuri kaikkein köyhimmissä maissa.

Pessimistisimmät pitävät tilannettamme jo täysin toivottomana. Amerikkalainen Les U. Knight on sitä mieltä, että ihmisen on kuoltava sukupuuttoon. Hän on antanun nimen maailmanlaajuiselle liikkeelle The Voluntary Human Extinction Movement – Vapaaehtoinen liike ihmiskunnan lopettamiseksi. Sen perusajatuksena on, ettei ihmisten tulisi enää lisääntyä. Vapaaehtoinen sukupuuttoon kuoleminen on liikkeen kannattajien mukaan humanitäärinen vaihtoehto nykymenolla tapahtuvalle täydelliselle hävitykselle. Liikkeen kotisivuilla sen kolkohko päämäärä tuodaan julki kiihkottomassa, osin jopa optimistisessa hengessä. Motto ”May we live long and die out – eläkäämme pitkään ja kuolkaamme pois” ylistää elämää omalla karulla tavallaan.

Huomattavasti rajummin aihetta käsittelee niinikään amerikkalainen The Church of Euthanasia – Eutanasiakirkko. Julkean provosoivasti se julistaa aatettaan:
”Euthanasians support only voluntary forms of population reduction, including suicide, free abortion, and sodomy, which they define as any sexual act not intended for procreation. They are also fiercely vegetarian, and support cannibalism for those who insist on eating flesh.”
(”Eutanaasit kannattavat vain vapaaehtoisia keinoja väestön vähentämiseksi,
mukaanlukien itsemurha, oikeus aborttiin ja sodomia, jonka he määrittelevät miksi tahansa seksuaaliseksi teoksi, jonka tarkoituksena ei ole lisääntyminen. He ovat myös vannoutuneita kasvissyöjiä, mutta hyväksyvät kannibalismin heiltä, jotka vaativat saada syödä lihaa.”)

Eutanasiakirkon perustaja, ohjelmistosuunnittelija ja teknomuusikko Chris Korda kertoo puolen vuoden takaisessa haastattelussa Eutanasiakirkon olevan ennen muuta taidetta, neodadaismia. Hän myöntää kaikesta huolimatta olevansa ihmiskunnan säilyttämisen puolella ja korostaa sivilisaation tärkeyttä juuri sen luoman suunnattoman monipuolisen ja kiinnostavan taiteen vuoksi.

Liikakansoitusta suuremmaksi uhkaksi Korda nostaa ilmastonmuutoksen. Vaikka hän tietää ilmastokatastrofin torjumisen voivan hyvinkin epäonnistua, on hän silti myös jossain määrin toiveikas. Onnistumisen edellytyksinä Korda pitää ihmisten laajamittaista yhteistyötä ja epäitsekkyyttä, joka ei kohdistu vain ystäviimme ja perheenjäseniimme, vaan myös kaikkiin niihin hieman oudonkin näköisiin ihmisiin, joista emme välttämättä edes pidä.

Pastoriksi itseään tituleeraava, itsemurhilla ja kannibalismilla provosoiva neodadaisti ei siis välttämättä leikkaisi yhdeksän ja puolen vuoden pituista ihmiskuntaelokuvaa yhtään nykyistä lyhyemmäksi. Ehkä siihen ei ole tarvetta.

Suomi on väljä ja vähäväkinen maa. Kun katselee kevätauringossa kimmeltävää Airistoa, hämäläisellä heinäpellolla liikuskelevaa pölyistä traktoria, Kainuun korpien suuria kuusia tai Lapin soiden ikuiselta tuntuvaa autiutta ei liikakansoitus tosiaankaan ole ensimmäinen mieleen juolahtava asia. Maailma vain on kovin pieni paikka – ja meitä ihmisiä on paljon. Nytkin jo monta sataa pientä, itkevää vastasyntynyttä enemmän kuin vielä silloin, kun muutama minuutti sitten aloit lukea tätä kirjoitusta.

Population Reference Bureau http://www.prb.org/pdf13/2013-population-data-sheet_eng.pdf
The Voluntary Human Extinction Movement http://vhemt.org/
The Church of Euthanasia http://www.churchofeuthanasia.org/