Eevastiina Kinnunen etsimässä kuutta hahmoa

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Haastattelut

Eevastiina Kinnunen

Eevastiina Kinnunen

Teksti: Olli Lönnberg

Eevastiina Kinnunen on ohjannut Turun ylioppilasteatterin uuden näytelmän, italialaisen Luigi Pirandellon Kuusi hahmoa etsimässä tekijää. Hän vietti puoli vuotta Erasmus-vaihdossa Roomassa opiskelemassa teatteritiedettä ja ihastui silloin näytelmään. Hän päätti, että se oli saatava lavalle koto-Suomessakin.

Näytelmästä on olemassa vanhempi käännös, nimellä Kuusi osaa etsimässä tekijää, mutta Kinnunen päätti tehdä uuden käännöksen itse. Hän ei ole ammattikääntäjä, mutta hallitsee italian kielen tarpeeksi hyvin opiskellakseen vaihdossa ollessaan italiaksi. Hänelle oma käännös oli tärkeä, jotta hän saisi varmasti tärkeimmät ja kiinnostavimmat asiat tekstistä esiin. Näytelmätekstissä todella riittää syvyyttä ja erilaisia kysymyksiä pohdittavaksi.

Kinnusen asiantuntemus kirjallisella tasolla on varmasti riittävä, sillä hän opiskelee pääaineenaan yleistä kirjallisuustiedettä ja tekee tällä hetkellä graduaan kyseisestä näytelmästä. Hän kertoo näytelmän työstämisen kirjallisuustieteen työkaluin olleen varsin hedelmällistä myös näytelmän ohjaamisessa. Työryhmässä on ollut mukana useita kirjallisuustieteen opiskelijoita, ja Kinnunen kertoo heidän olleen arvokas voimavara.

Pirandello, näytelmän kirjoittaja, lukeutuu kirjallisuudenhistoriassa modernistien joukkoon. Tuon ajan näytelmäkirjailijoita pidetään usein haastavina niin katsoa kuin esittääkin. Pirandellon näytelmäkään ei ole mitenkään helppo pala purtavaksi. Kinnunen kuitenkin vakuuttaa, että tavoitteena ei suinkaan ole tehdä itsetarkoituksellisen vaikeaa teatteria. Päinvastoin, teatterin keinoin on pyritty tuomaan näytelmän asettamia vaikeitakin filosofisia kysymyksiä esimerkiksi totuuden ja fiktion rajasta ymmärrettävämmäksi katsojalle.

Kinnunen ei suostu ottamaan kaikkea kunniaa näytelmästä itselleen, vaan kehuu toistuvasti paitsi näyttelijöitä, myös muuta työryhmää. Hän kertoo heidän käyneen paljon temaattisia keskusteluja koko porukan voimin. Tämän voisi kuvitella monimutkaistavan lopputulosta entisestään, mutta Kinnunen kuvaa, kuinka teos syvenee ja selkiytyy, kun koko koko työryhmä, esimerkiksi puvustus ja maskeeraus, on samalla linjalla.

Kinnunen on opiskellut kirjallisuustieteen ohella myös luovaa kirjoittamista. Hän kertoo luovan kirjoittamisen draaman kurssien olleen merkittävä tekijä, joka on saanut hänet kiinnostumaan draamasta enemmän, kenties jopa ammatillisessa mielessä. Se on rohkaissut myös ohjaajaksi ryhtymisessä: välineet dramaturgian ymmärtämiseen ja esimerkiksi näyttelijän ohjeistamiseen ovat paljolti draamankirjoittamisenkurssien antia. Draamankirjoittaminen on myös auttanut hahmottamaan tekstissä piileskeleviä alatekstejä ja niiden vaikutusta kokonaisuuteen.

Omalta osaltaan luovan kirjoittamisen opinnot ovat auttaneet myös kääntämisessä, onhan käännös tietyllä tapaa oma taideteoksensa. Näytelmää katsoessa on paikoitellen vaikea uskoa, että viime vuosisadan alun mies olisi voinut kirjoittaa niin tuoreelta tuntuvaa feminististä pohdiskelua esimerkiksi siitä, kuka kertoo ja kenen tarinaa. Kinnunen ei lähtenyt tekemään feminististä uudelleentulkintaa tai tulkinnut teosta vastakarvaan, vaan koki, että tekstissä itsessään on jo kirjoitettuna tämä feministisyys, jonka hän halusi tuoda esiin.  Tämä onnistuukin varsin mallikkaasti kaltoinkohdeltua tytärpuolta esittävän Alina Kilpisen väkevän, fyysisen tulkinnan voimin.

Näytelmä on muutenkin täynnä hyviä näyttelijäsuorituksia ja Kinnunen toteaakin, että hänestä tuntuu kuin roolitus ei olisi voinut mennä millään muulla tavalla kuin miten se meni. Jokainen näyttelijä on tehnyt paljon hedelmällistä työtä. Kinnunen mainitsee esimerkkinä sen, kuinka paljon he ovat voineet hyödyntää tekstianalyysiä Isää esittävän Joonas Simulan kanssa. Isä on varsin tekstuaalinen hahmo, joka on vastuussa monien näytelmän filosofisten kysymysten sanallistamisesta. Simula on taustaltaan Kinnusen tapaan kirjallisuustieteen opiskelija. Siinä, missä Kilpisen esittämä tytärpuoli replikoi ennen kaikkea tapahtumista, Isä selittelee paljon ja tämä näkyy hänen olemuksessaan, se on rakennettu näyttelijätyön fysiikassa.

Näyttelijöiden joukosta huomiota herättävät myös kaksi lapsihahmoa. Maria Björklund ja Mimi Mylly ovat niin uskottavia vaitonaisina lapsina, että ensi-illan jäljiltä kehuttiin, kuinka lapset jaksavat mukana. Kinnunen myöntää aluksi jännittäneensä, kuinka aikuisnäyttelijät istuvat lasten rooliin. Maskeeraus ja puvustus on kuitenkin onnistunut esimerkillisesti, ja näyttelijöiden haastavat, dialogittomat roolisuoritukset tekevät tehtävänsä. Kinnunen kertoo, että aikuisnäyttelijöiden kanssa on ollut myös hyvin  hedelmällisestä työstää näissä hahmoissa sitä ajatusta, millaisia voisivat olla lavalla kirjailijan luomat, todella keskeneräiset hahmot. He ovat käytännössä lähes luonnokset vain.

Lopuksi Kinnunen haluaa vielä lähettää terveiset Otteen lukijoille: ”Jos tämä on jotain opettanut, niin saa rohkeasti lähteä kohti tuntematonta. Sieltä voi löytyä ihmeitä”, hän toteaa. Hän myös suosittelee, että jokainen kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta kiinnostunut tulee katsomaan näytelmän, sillä se sisältää paljon mielenkiintoista tematiikkaa liittyen tekstiin, tekstuaalisuuteen ja kirjoittamiseen. Tähän suositukseen voi haastattelija yhtyä täysin sydämin.