Chichen Itza ja käärmejumalan paluu

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Blogijutut

tanja-kuvitus

Teksti ja kuva: Tanja Tulonen

Päiväntasaus eli equinox

Meksikon matkamme ajankohta sattui olemaan kevätpäiväntasauksen aikaan. Saimme kuulla
paikalliselta oppaalta, että sinä päivänä Chichen Itzalla on valtava karnevaalimainen juhla, sillä itse
Kukulcan eli käärmejumala laskeutuisi maan päälle tuomaan hyvää onnea mukana olijoille. Hän
kuvaili tilaisuutta niin eksoottisesti, että halusimme nähdä tapahtuman ihan itse.
 
Kevätpäiväntasauksen aamuna lähdimme siis suurta odotusta täynnä bussilla Chichen Itzalle. Opas
kertoi bussimatkalla, että Chichen Itza oli jo 600 – 1200 luvulla maya-imperiumin loistokas keskus.
Temppeli oli valittu maailman seitsemän uuden ihmeen joukkoon vuonna 2007 ja se oli myös
Unescon maailmanperintökohde. Tunnelma ja odotukset olivat korkealla kun viimein saavuimme
perille.
 
Bussista ulos astuttuamme huomio kiinnittyi siihen, että parkkipaikat olivat ihan täynnä suuria
busseja. Kuulimme oppaalta, että turisteja saattaa olla tällaisena päivänä jopa satatuhatta. Valtava
määrä ihmisiä tungeksikin jo kohti lipunmyyntiä. Tungoksen keskellä tuskastuin jo pelkkään
jonotuksen ajattelemiseen sillä ne näyttivät valtavilta. Uskomatonta oli, että jono oli lähes
saman tien ohi. Ilmeisen rutiininomaisesti ihmiset saatiin temppelialueelle hyvin nopeassa
tahdissa. Lippuluukkuja oli paljon ja se tietysti helpotti sisääntuloa. Itse alue oli laaja, Chichen Itzan
temppelin aukea on vain osa aluetta. Alueella on lisäksi pelikenttä ja useita sen ympäristössä
sijaitsevia luonnonlähteitä.
 
Kuljimme ympäriinsä ja tutustuimme paremmin paikkaan. Ihmettelemässä mayojen taidetta, jota
esiintyi kiviseinissä, temppeleissä ja erillisinä patsaina. Päivä oli todella kuuma ja hikikarpalot
kimmelsivät otsalla vaikka asumme olikin minimaallinen. Yhtäkkiä meidät piiritti paljasjalkaiset
maya-soturit, joilla oli valtavat sulkapäähineet ja maalatut pantteritäplät ihossaan. Hyvin erikoisia
alkuasukasmaisia koruja käsissä ja jaloissa. Saimme ikuistettua heidät valokuvaan, minä maya-kuningattarena, maya-soturit polvillaan molemmilla puolillani.
 
Alueella oli jännittävä karnevaalimainen ja täyteläinen äänimaailma. Bongorummut kumisivat
onttoa, alkukantaista vaativaa rytmiään. Temppelin edustalla oli hyvin kansainvälinen tunnelma,
sillä väkeä oli kaikkialta maailmasta. Levitimme huovan maahan ja söimme eväitämme niinkuin
monet muutkin. Jostain kuuluu äkkiä hurrausta ja kaikki yhtyvät siihen, niin mekin vaikka emme
tienneet edes mistä oli kyse. Yllättäviä yleisön hurrauksia ja taputuksia kuuluikin vähän väliä ja
tahti kiihtyi kun käärmejumalan laskeutumisaika alkoi lähestyä.
 
Paikalliset myivät itse muovailemiaan maya-kalentereita, erikoisia ”savikukkoja” joista lähti
pantterin karjaisua tai pöllön huluilua. Alue oli täynnä näitä pantterin karjaisuja, aluksi ihmettelin
mistä äänet tulivat. Myyjät soittivat itsekin näitä savisia kukkojaan myynnin edistämiseksi.
Tuijotimme muiden mukana temppeliä silmä kovana, ettei vaan mitään mene ohi. Ilmassa oli
kiihkeää odotusta, hermostunutta jännitystä ja levotonta liikehdintää. Mietin miltä mayoista oli
tuntunut tuhat vuotta sitten kun he olivat seisseet tällä samalla paikalla odottamassa. Olivatko
hekin seisseet täällä jännittyneinä? Vilkkuilin ympärilleni ja huomasin, että alueen takalaidalle oli
rakennettu erillinen tasanne ammattikuvaajia varten ja se oli aivan täynnä valokuvaajia.
 
Huutomyräkät tihenivät kun kello löi 16, kaikki seisoivat ja odottivat. Sitten alkoi tapahtua.
Auringon valo osui temppelin yläkulmaan. Valo kiinnittyi pyramidin pohjoisportaiden reunaan ja
valaisi sen, niin että se näytti valtavan pitkältä ”käärmeeltä”. Näkyä kesti vajaa puolisen tuntia
kunnes käärme lähti hitaasti laskeutumaan. Se valui porras portaalta alaspäin, niiden päässä
sijaitsevaan käärmepatsaaseen asti. Väkijoukko hurrasi ja taputti, meteli oli korvia huumaava.
Kamerat raksahtelivat ympärillämme ja ihmiset ottivat älypuhelimillaan kuvia ja videoita. Pitkän
odotuksen jälkeen kuuluisa käärme oli vihdoin laskeutunut maan päälle. Ohikiitävän hetken ajan
olimme kaikki maya-heimon jäseniä. Onnemme oli ansaittua, sillä olimme seisseet paahtavassa
auringossa koko päivän. Iltapäivä toi hiukan viilennysta mutta myös lisäjännitystä, sillä yllättävät
pilvet kasaantuivat taivaalle ja kaikki olivat epätietoisia näkyisikö käärmettä ollenkaan. Olimme
onnekkaita, sillä pilvet väistyivät juuri hieman ennen kohokohtaa. Opas kertoi, että pilvisenä
päivänä käärmettä ei välttämättä näe ollenkaan.
 
Minusta tuntui, että koin Kukulcanin eli käärmejumalan laskeutumisen juhlan sellaisena kuin sitä
vietettiin mayojen keskuudessa jo tuhat vuotta sitten. Tarina kertoo, että Kukulcan palaa maan
päälle päiväntasausten aikaan kommunikoimaan häntä palvovien ihmisten kanssa. Kukulcan antaa
siunauksensa ihmisille niin viljelyn kuin terveydenkin osalta ennen kuin lopulta laskeutuu
kylpemään pyhään lähteeseen ja siirtyy siitä takaisin omaan, vedenalaiseen maailmaansa.