Aurajoen siltojen asukki

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Proosa

Kuva: Kornelije Sajler/Flickr

Teksti: Riitta Mattila

 

Aaro oli 69-vuotias potilas vanhuspsykiatrian osastolla. Asunnoton alkoholisti. Puoli vuotta sitten poliisit toivat Aaron osastolle. Hän oli viettänyt kiertolaiselämää ainakin seitsemän vuotta Aurajoen siltojen alla. Myös rautatien kupeessa Aaro vietti aikaansa itse kyhäämässään teltassa.

Aaro oli erittäin huonossa kunnossa. Runsas korvikealkoholinkäyttö oli tuhonnut hänen kävelykykynsä miltei kokonaan. Hän oli likainen, haisi lysolilta ja oli aliravittu, sekava ja aggressiivinen. Hänet jouduttiin sitomaan tuoliin, koska hän halusi lyödä kaikkia ja rikkoa huonekaluja ja astioita.

Aaro kärsi myös kovista kihdin aiheuttamista nivelvaivoista. Runsas alkoholinkäyttö lisäsi uraatin tuottoa elimistössä, mistä seurasi virtsahapon kertymistä niveliin ja kovat nivelkivut.

Oli haasteellista ryhtyä Aaron omahoitajaksi. Tehtävä oli raskas. Hänen mielialansa vaihtuivat nopeasti. Välillä hän noudatti sovittuja sääntöjä ja välillä ei.

Olin onnellinen, kun kovan suostuttelun jälkeen sain Aaron lähtemään suihkuun. Kaikki meni aluksi hyvin. Aaro nautti lämpimästä vedestä ja hän myhäili tyytyväisenä. En osannut varautua hänen äkkinäisiin mielialanvaihteluihinsa. Suihkun jälkeen yritin kietoa hänet suureen kylpypyyhkeeseen, mutta olin liian hidas. Aaron tuli kylmä, hän raivostui ja löi minua molemmilla nyrkeillään silmiin. Kipu oli hirvittävä, joten juoksin lääkehuoneeseen. Silmänympärykseni voideltiin Hirudoid-rasvalla. Rasvan ansiosta säästyin mustelmilta. Se oli hyvä, silla matkustin seuraavana päivänä Kreetalle. Jälkeenpäin Aarolta kysyttiin syytä huonoon käytökseen. Hän ei osannut sanoa muuta kuin, että tuli kylmä.

Oikea ruokavalio ja kipulääkitys sekä kahden viikon kortisonikuuri helpottivat kuitenkin Aaron olotilaa. Välillä tuntui, että Aaro jopa nautti elämästä. Entisestä elämästään Aaro ei halunnut jutella.

 

 

Omahoitajakeskustelu

 

– Aaro, mitä sinulle kuuluu?

– Minä olen vankina täällä. Haluan pois täältä! Haluan Aurajoen rannalle. Siellä on minun kotini ja siellä ovat kaikki ystäväni.

– Sinnekö haluat? Eikö täällä ole paljon kotoisampaa? Täällä saat nukkua yösi sängyssä ja saat syödä vatsasi täyteen.

– No, ei ihminen nyt oikeastaan ruokaa tarvitse, ei ainakaan joka päivä. Ja kyllä Sirkkalan päiväkeskuksesta saa ruokaa ilmaiseksi, jos nälättää. Ja jos on kovin kylmä talvella, niin poliisit kyllä kuskaa Ensi-Suojaan Sillankorvaan. Et sinä hoitajaraasu ymmärrä mitään. Sinähän olet Esko Ahon rakastajatar. Sitäpaitsi minä olen syntynytkin Aurajoen yläjuoksulla. Sinne minä kaipaan. Se on vapautta, se.

– Ensinnäkin, en ole Esko Ahoa edes nähnyt livenä. No, antaa olla. Mutta jos haluat pois sairaalasta, sinun täytyy suostua yhteistyöhön ja noudattaa ohjeita. Et sinä tuolla asenteella pärjää. Kuulin, että olit anastanut sairaala-apulaisen kärrystä desinfektio- ja puhdistusainepullot ja yrittänyt juoda niistä, mutta onneksi Heikki -hoitaja tuli hätiin.

– Voitko ymmärtää, että viinantuska voi olla kova. Se voi olla niin kova, että kaikki muu on merkityksetöntä. Näin on asiat, Esko Ahon morsian!

– Alkoholivieroitushoito on aloitettu. Katso, toin sinulle urheilujuomaa, siksi että saataisiin nestetasapainosi kuntoon. Aluksihan nesteet eivät pysyneet sisälläsi. No, enää ei onneksi tarvitse tiputtaa nesteitä. Ja lääkäri sanoi, että sinun elektrolyyttitasapainosikin on paranemaan päin. Ja onneksi saat bentsoja, kun olet yliaktiivinen. Yritä noudattaa sääntöjä, niin ehdotan lääkärille, että saat vapaakävelyoikeuden.

– No, nyt tuli sentään vähän järkeä tähän juttuun.

 

 

Karkuretki

Aarolla oli vapaakävelyoikeus. Oli sovittu, että Aaro ei menisi kauas ja että hän noudattaisi ruokailuaikoja. Tähän asti Aaro oli noudattanut osaston sääntöjä.

Aaro sitoi lenkkarinnauhoja, pisti lippalakin päähänsä ja nosti kätensä tervehdykseen.

– Muista Aaro, että päivällinen on kello 15. Et sitten myöhästy. Älä ota tuota ruskeaa pusakkaa. Se on liian kuuma.

– Älä sää puutu mun asioihin! Painu sää vaan sinne Arkadianmäelle rakastasi tapaamaan!

Aaro ei tullut päivälliselle. Huolestuimme, koska päiväkin oli harvinaisen kuuma. Ja Aarolla oli kävelyvaikeuksia. Juoksin läheiseen kanttiiniin. Siellä Aaro kävi usein kertomassa murheitaan. Aaro oli jopa kertonut kanttiinin henkilökunnalle, että osaston Eila-hoitaja on tappanut Niilo-nimisen potilaan. Tämänlaisilla jutuilla Aaro yritti saada ihmisten myötätuntoa.

Kanttiinin henkilökunta ei tiennyt, minne Aaro oli lähtenyt. Haeskelin ja huutelin hänen nimeään lähitienoolla. Tuloksetta.

Nyt oli pakko soittaa poliisille ja antaa Aaron tuntomerkit. Poliisi kysyi, tietääkö potilas oman nimensä. Vastasin, että kyllä, mutta hän voi väittää olevansa Ruotsin kuningas. Aarolla oli ajoittain suuruusharhoja. Kehotin poliiseja etsimään Aurajoen rannoilta, koska sinne Aaro aina kaipasi ja sieltä hänet oli tänne tuotukin. Hyvänä tunnusmerkkinä mainitsin myös katkokävelyn, joka vaikeutti Aaron liikkumista. Pikkuaivot säätelevät ihmisen koordinaatiokykyä. Aarolla ne olivat tuhoutuneet runsaan alkoholinkäytön seurauksena.

Ei kestänyt kuin 15 minuuttia, kun nauravat poliisit toivat Aaron. Aaro oli uupunut, kun hän oli kävellyt kipeillä jaloillaan kovassa kuumuudessa. Hän oli janoinen ja nälkäinen. Kiittelin poliiseja. Kysyin Aarolta, mitä hän vastasi, kun poliisit kysyivät hänen nimeään.

– Jeesus Nasaretilainen.

Aaron elämässä seurasi seesteisempi jakso. Hänen fyysinen kuntonsa koheni, koska fysioterapeutti kävi kaksi kertaa viikossa kuntouttamassa Aaron kipeitä jäseniä ja laati Aarolle henkilökohtaisen kuntoutussuunnitelman, jota Aaro jonkin verran toteutti. Psyyken lääkkeet rauhoittivat hänen mielensä. Aaro osallistui jopa osaston pihatalkoisiin ja suostui menemään osaston alakerrassa olevaan kuntosaliin voimistuttamaan raajojaan.

Kun Aarolla oli hyvä mieli, hän kertoi nuoruudestaan. Aaro oli suurperheen vanhimpana poikana lähtenyt jo varhain Wärtsilään ansaitsemaan rahaa. Siellä hän oli tutustunut nuoreen tyttöön. Pian heille tuli lapsikin. Aaro kertoi surullisena, että sitten alkoholi astui kuvaan, minkä vuoksi hän menetti tyttöystävänsä ja lapsensa. Yksin jäätyään alkoholinkäyttö lisääntyi hallitsemattomasti. Aaro kertoi, että onnellisiakin aikoja oli ollut.

Aaro ei koskaan sopeutunut osastolle. Hän kaipasi vapautta. Mitään muuta hän ei arvostanut.

Kauniina kesäpäivänä Aaro lähti osastolta, viimeisen kerran. Hän oli suunnistanut suoraan Aurajoen rannalle, missä hänen kohtalotoverinsa majailivat. Pari tuntia asukit olivat ryypiskelleet. Aaro oli sammunut ja kaverit olivat häipyneet. Etsimisen tuloksena Aaro löydettiin vierasvenesatamasta. Hän istui penkillä puomiin nojaten, kuolleena, mutta onnellinen hymy kasvoillaan.