Arvaatko missä olen?

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Blogijutut

Kuva: Aleksi Kauppinen

Kuva: Aleksi Kauppinen

Teksti: Aleksi Kauppinen

Ensimmäinen vihje on se, että kahvi on edullista ja erittäin hyvää. En ole nähnyt täällä ainoatakaan kahvilaa, jossa tiskillä odottaisi pannu palanutta kahvia. Joka kuppi tehdään vastajauhetuista pavuista. Filtterikahvi on erikoisuus, jota saa vain harvoista paikoista.

Myös vesi on hyvää, mikä hieman ehkä yllättää minut. Sitä tulee hanasta ja sitä voi juoda. Silti ihmiset raahaavat jäätäviä määriä vettä kaupoista. Onneksi yliopistolla on vesipisteitä, joista pullon voi täyttää. Vieressä on infolappu, jossa esitellään vesijohtoveden käytön hyötyjä. Kai ne tulevat uutisena jollekin. Minä täytän pullon ja jatkan matkaani. Suomi virtaa ajatuksiini. Ai että ku se on makiaa, saisinpa kulauksen suomalaista vettä.

Olla suomalainen on täällä selkeä etu. Paikalliset ja kaikki muutkin ovat tosi uteliaita meidän kielestä, luonteesta ja luonnosta. Kaasuyhtiön tuuheaviiksisellä herrasmiehellä meinasi jäädä mittari lukematta, kun innoissaan alkoi muistelemaan kaikkia niitä suomalaisia sanoja, joita oli joskus oppinut. Niitä oli kolme: kiitos, päivää ja iltaa. Kaupungilla vakiokebun äijät morottaa, kun kävelen ohi. Niille mä olen Mr Finlandia. Oli sellainen ruisleipäpaita päällä yksi päivä.

Ruoasta muuten sen verran, että paikalliset tykkäävät ostaa salamia, punaviiniä ja sellaisia suklaapatukoita. Seisoin yksi päivä lähikaupan lihatiskillä ja myyjä katsoi odottavasti. Hymyilin ja totesin, että Nem erdem (en ymmärrä). Onneksi vieressä seisoi mukava asiakas, joka osasi englantia. Sanoin, ”I want to buy typical Hungarian food.” Myyjä ja mukava asiakas aloittivat kiivaan keskustelun, johon lopulta osallistui toinenkin myyjä. Aloimme kiertämään kaupan hyllyjä ja joka hyllyllä käytiin kiihkeä neuvottelu. Varmaan aika huvittava näky pienen lähikaupan kapeilla käytävillä.

Vartin jälkeen ostoskorissa oli kolme tuotetta. Salami oli kallista, punaviini edullista ja suklaapatukat halpoja. Tilanteen kulttuuritutkimuksellinen arvo oli herkullinen. ”Mitä on maan x tyypillinen ruoka?” on yksinkertainen kysymys, jota seuraa monimutkainen ajatusprosessi. Lopputuloksena pieni pala siitä palapelistä, johon kansallinen identiteetti piirtyy.

Kauppareissulta palatessani ylitän Tonavan; joki on valtava. Jään hetkeksi ajattelemaan, että Tonava virtaa lähes 3000 kilometrin matkan halki Euroopan. Se on aikoinaan muodostanut Rooman valtakunnan pohjoisrajan. Nykyään se muodostaa osan päivittäistä bussimatkaani. Muistan, että Turun keskustassa on Tuomiokirkkosilta, Kirjastosilta, Aurasilta ja Teatterisilta.  Täällä on puolestaan Liberty Bridge, Elisabeth Bridge, Chain Bridge ja Margaret Bridge. Chain Bridge on mun silta; sitä valvovat leijonat. Se ei ole pisin, mutta se kymmenen kertaa Tuomiokirkonsillan mittainen. Kun Turussa joen kahta puolta kutsutaan nimillä ”täl pual jokke” ja ”tois pual jokke”, täällä joen eri puolet ovat nimeltään Buda ja Pest. Ja siitähän se kaupungin nimikin näppärästi muodostuu.