Anteeksipyyntö on vaikea laji

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Kolumnit

Kuva: Ross Griff/Flickr

Kuva: Ross Griff/Flickr

Teksti: Niina Virta

Anteeksi pyytäminen on vaikeaa. Pitäisi tietää, milloin anteeksipyyntö on paikallaan ja kenelle se tulisi kohdistaa. Anteeksi pitäisi myös pyytää aidosti ja sillä tavalla, että vastaanottaja vakuuttuu. Kysymyksessä on monimutkainen sosiaalinen tapahtuma, jonka harvoin pystyy toteuttamaan oikein. Useimmiten anteeksi jää puolitiehen, se on väärin sanottu tai ei mene perille.

Milloin pitäisi pyytää anteeksi? Silloin kun on tehnyt jotakin väärää tai epäoikeudenmukaista, käyttäytynyt huonosti tai rikkonut lupauksensa. Tässä tulee heti ensimmäinen ongelma. Se, minkä yksi kokee vääränä tai epäoikeudenmukaisena, ei sitä toisen mielestä ole. Kolmevuotiaasta ja vähän vanhemmastakin voi tuntua ihan oikealta tönäistä hiekkalaatikolla kaveria, joka tulee ja sotkee toisten leikit. Hoitotäti voi kuitenkin olla toista mieltä ja vaatia anteeksi pyytämistä. Pitääkö pyytää anteeksi, vaikka omasta mielestään on oikeassa? Silloin anteeksipyyntöön pakotettu voi taas tuntea kärsivänsä vääryyttä tai epäoikeudenmukaisuutta. Anteeksipyyntöön pakottaminen onkin vallankäyttöä, mikä ei välttämättä edistä sen tarkoituksen ymmärtämistä lainkaan.

Jos haluaa välttyä anteeksipyytämiseltä, voi kieltää tehneensä mitään väärää. Jos kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään, voi aina väittää olevansa syytön – ”en se minä ollut, se oli pirkka”. Tällä taktiikalla välttyy prosessin seuraavilta, ehkä epämiellyttäviksi koetuilta vaiheilta. Kun tavoitteena on vain päästä nopeasti pois tilanteesta käsittelemättä asiaa enempää, kieltäminen on houkutteleva vaihtoehto anteeksipyynnölle. Sen käyttäminen voi kuitenkin pidemmällä aikavälillä aiheuttaa rutkasti lisäongelmia. Jos on ensin kieltänyt ja myöhemmin joutuu myöntämään, on entistä syvemmällä suossa. Tilillä on tuolloin jo kaksi anteeksipyyntöä vaativaa tekoa – se varsinainen teko ja valehtelu.

Anteeksipyytäjän on myönnettävä tehneensä väärin. Tämä on kaikille vaikeaa ja joillekin lähes mahdotonta. Kun myöntää virheensä toiselle, joutuu nöyrtymään ja asettumaan ainakin hetkeksi toisen armoille. Nykyään kun elämänhallinta on lähes pakollista, on epämiellyttävää menettää tämä hallinta edes hetkeksi. Eikä koskaan voi olla varma miten toinen reagoi, onko hän valmis sopimaan asian vai tuleeko sovinnon ele torjutuksi.

Anteeksipyynnön aitous on haastava osuus. Jollain tavalla anteeksi tulisi sanoa niin, että sanoista kuultaa läpi todellinen ja oikea pahoittelu tapahtuneesta. Ylimielisesti heitetty ”sori siitä” ei oikein vakuuta vastaanottajaa. Oikeaoppisessa anteeksipyynnössä pyytäjän pitäisi osoittaa ymmärtävänsä toisen tunteita, mikä voi olla ylivoimaista. Kuinka voi muutenkaan aina ymmärtää täysin kaikkia toisen tuntemuksia? Ymmärtääkseen on kohdattava toisen suru, pettymys tai kiukku, ja tunnustaa se. Tämä vaatii kypsyyttä, on vaikeaa ja joskus kiusallistakin. On monimutkainen prosessi tunnistaa toisen mielipaha, päätellä mistä se johtuu ja mikä oma osuus oli tässä. Missä tätä taas opetettiinkaan?

Joskus on vaikea määritellä, keneltä pitäisi pyytää anteeksi. Jos kohdetta ei tarkkaan tiedä, anteeksipyyntö on vähän kuin tuuleen huutaisi. Ei tiedä, menikö se perille oikealle taholle ja ymmärsikö tämä, että se oli kohdistettu hänelle. Jotta anteeksipyyntö epämääräisessä tilanteessa olisi tarpeeksi tehokas, kannattaa se varmuuden vuoksi kohdistaa mahdollisimman laajalle vastaanottajajoukolle. Tällöin vastuun saa kätevästi siirtymään savolaisittain vastaanottajalle, voi olla että tämä oli sinulle mutta toisaalta voi olla olemattakin. Valtiot ovat pyytäneet anteeksi sodanaikaisia toimiaan toisilta valtioilta, paavi on pyytänyt anteeksi alkuperäiskansoilta, juutalaisilta ja pedofiilipappien uhreilta, Lahden doping-skandaalia pyydettiin anteeksi Suomen kansalta.

Saako anteeksipyytäjä aina anteeksi ja riittääkö anteeksipyyntö? Loukatusta osapuolesta voi tuntua, että tapahtunut vääryys tulisi jotenkin korvata ja toisen tulisi anteeksipyynnön lisäksi korjata tilanne entiselleen tai ainakin lähelle sitä. Usein vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, eikä sen korjaaminen ole mahdollista. Jos vaikka tappaa toisen ihmisen läheisen, voi pyytää anteeksi, mutta ei se tuo kuollutta takaisin. Puhutaan myös teoista, joita ei voi antaa anteeksi. Onko silloin väliä, pyytääkö anteeksi vai ei? Riippuu näkökulmasta. Anteeksipyytäjälle on varmasti helpotus, että hän on tehnyt sen osan rituaalista, joka on hänen päätettävissään. Anteeksi antaminen ei enää ole hänen vallassaan, eikä hän voi sitä vaatia.

Anteeksi on painava sana ja siinä on parhaimmillaan paljon sisältöä. Ehkä sitä sen takia onkin niin vaikea joskus sanoa. Suomalaisten huojennukseksi meille on rantautunut englannista sori, joka on kevyempi ja jota on helpompi käyttää. Se ei kuitenkaan saisi vallata liikaa tilaa eikä vesittää anteeksi pyytämisen tarkoitusta. Suomen kielessä on vain yksi sana anteeksipyynnölle. Siihen sisältyy kaikki: ymmärrys, katumus, toisen kohtaaminen, empatia ja toivo anteeksiannosta.

 

Teksti on Kirjoittamisen lajit -kurssin valioessee.