Äiti

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2015, Proosa

Kuva: Cory Doctorow/Flickr

Kuva: Cory Doctorow/Flickr

Teksti: Rosa Aphalo

 

Jouluaattona äiti puhkeaa itkuun kesken iltasadun. Lucas kavahtaa kauemmas ja tuijottaa äitiä paikoilleen jähmettyneenä.

– Äiti?

– Ei mitään hätää.

– Äiti? Miksi sinä itket?

Äiti ottaa pojan kainaloonsa ja painaa leukansa tämän päälakea vasten. Lucas tuntee kyynelten valuvan paksujen hiustensa välistä päänahkaan asti. Hän riuhtaisee itsensä irti ja juoksee ovenpieleen, jonne jää tarkkailemaan äitiään puoliksi eteisen puolelta.

– Lucas, tule tänne. Anna äidille halaus.

– En.

– Lucas?

Poika näyttää pelästyneeltä. Hän menee piiloon ovenkarmin taakse ja valuu ruskealle muovilattialle. Hän kuulee äidin nyyhkytykset huoneen puolelta. Ne kovenevat hetki hetkeltä, ja Lucas puristaa korvansa kiinni. Hän painaa kätensä korville ja puristaa silmät tiukasti ryttyyn.

Kestää kauan ennen kuin Lucas uskaltaa avata silmänsä jälleen. On hiljaista. Hän nousee ylös huuli huolestuneena alaspäin törröttäen ja kurkistaa huoneeseen. Äiti istuu edelleen sängyllä, mutta kuivaa jo kyyneleitä peitonkulmaan.

– Äiti? Lucas kysyy varoen.

– Mitä? äiti vastaa ja Lucasista tuntuu, että hän näkee jotain kylmää, kuin metallia äidin silmissä. Kuin lyhtytolpan, johon Lucas liimasi kielensä, kun päiväkodin lapset käskivät. Silloin Lucas oli itkenyt ja itkenyt ja itkenyt ja äiti oli pitänyt häntä sylissä koko yön.

Lucas kääntää katseensa maahan. Hän katsoo ruskeaa lattiaa. Se näyttää ihan kakalta. Ensimmäistä kertaa asuntoon saavuttuaan hän oli huutanut: kakkalattia! Hän ei ollut edes huomannut asunnon pienuutta tuijottaessaan järkyttyneenä lattiaa. Nyt se ei tunnu yhtään hauskalta. Lucas siirtelee jalkojaan, joissa on vihreät autosukat. Hän siirtelee autoja kakkalattialla hetken ennen kuin uskaltaa nostaa katseensa äitiin.

– Äiti, voidaanko nyt lukea se satu?

Äiti lukee sadun loppuun kovalla, kaukaisella äänellä, eikä Lucas uskalla kysyä yhtään kysymystä kirjan kuvista, joissa on norsuja ja hiiriä ja kirahveja. Vaikka hänen silmänsä loistavat, hän pitää suunsa kiinni ja puree keskittyneenä oikean käden etusormea. Kun äiti lopettaa, Lucas ei sano mitään. Hän hengähtää syvään, aivan kuin helpotuksesta, ja hiipii nurkkaan leikkimään punaisella ja sinisellä pikkuautolla. Ne ovat hänen ainoat pikkuautonsa, mutta paperille hän on piirtänyt autotien ja vihreää ruohoa ja vettä ja sillan, jossa autot voivat ajella.

– Prum prum, Lucas sanoo hiljaa. – Iiuuu iuuu iuuu. Hei, ei siellä saa ajaa, se on vettä!

Huoneen toiselta puolelta alkaa kuulua Skypen soittoääni.

– Isä soittaa! Lucas kiljaisee ja nousee ylös.

Äiti istuu yhä sohvalla liikahtamatta.

– Äiti, se on isä! Tule! Lucas vetää äitiä kädestä ja pelko hakkaa yhä hänen sisällään. Ehkä äiti ei enää pidä hänestä? Ehkä äiti ei enää koskaan puhu hänelle niin kuin ennen ja valvo hänen kanssaan koko yötä, kun hän itkee.

Mutta äiti nousee ja Lucas rientää tietokoneen luo vastaamaan puheluun.

– Isä!

– Hei, Lucas! Hyvää joulua!

– Isä, isä, isä!

Äiti pyyhkäisee kastuneen hiussuortuvan piiloon ennen kuin astuu kuvaan. Hän tervehtii isää luonnottoman rempseästi ja jättää sitten Lucasin puhumaan.

– Miten teidän jouluaattonne on mennyt? isä kysyy.

– Hyvin, Lucas vastaa nopeasti äitiinsä vilkaisten. Hän vetää päänsä pois kameran edestä ja kurkistaa sitten reunalta niin, että hänestä näkyy vain paksujen mustien hiusten peittämä otsa.

– Oletko saanut paljon lahjoja?

– En.

– Etkö?

– Ei joulupukki ole vielä tullut.

– Ei tietenkään. Eihän joulupukki näin aikaisin tule. Onko siellä paljon lunta?

Lucas ei vastaa. Hän ilmeilee hetken kameralle ja nyökkää sitten.

– Oletteko käyneet ulkona? Oletko tehnyt lumiukkoja?

– Ei lumiukkoja voi tehdä, kun on näin kylmä! Lucas huudahtaa.

– Ai ei vai? Lumiukkojahan tehdään juuri silloin kun on kylmä. Mene kokeilemaan.

– Ei se toimi. Pitää olla suojasää.

– Aha, isä kuulostaa kummastuneelta. – Sinä näköjään tiedät paremmin kuin minä.

– En tiedä!

– Tiedäthän, minä luulin, että lumiukkoja voi tehdä kun on kylmä. Olet kasvamassa jo viisaammaksi kuin isäsi.

– Ei isä! Ei. Sinä tiedät enemmän.

– Ainakin nyt vielä.

– Eikun aina.

Isä hymyilee kuvassa ja nojaa kauemmas kamerasta.

– Oletko oppinut paljon suomea?

– Joo. Onko teillä uusi telkkari?

– On, isä kääntyy katsomaan takanaan näkyvää televisioruutua. Isän katse kiinnittyy johonkin kuvan ulkopuolella ja hän hymyilee. – Tulen ihan heti, hän sanoo.

Pitkähiuksinen nainen kävelee kuvaan.

– Hei Lucas, nainen sanoo.

– Hei Alicia.

– Miten jouluaatto on sujunut?

– Hyvin.

– Meillä on täällä vasta aamu ja kamalasti tehtävää. Koko suku kokoontuu tänään meille. Isän täytyy nyt tulla auttamaan ruuanlaitossa.

– Okei.

– No niin, heippa Lucas ja hyvää joulua!

– Heippa.

– Heippa.

Lucas istuu tuijottaen Skypen tummanturkoosia näyttöä. Hän ei huomaa, että äiti on hänen takanaan ennen kuin tuntee äidin käden pörröttävän hiuksiaan. Lucas kääntyy ympäri. Äidillä on kulahtanut harmaa huppari ja jalassa verkkarit.

– Äiti, milloin joulupukki tulee?

– Keskiyöllä vasta, tiedäthän.

– Mutta kaikkien muiden luo tulee jo illalla. Eemelin ja Hiljan ja Ainon ja Markuksen.

– Mutta meille tulee keskiyöllä.

– Mutta miksi?

Äiti polvistuu Lucaksen eteen, mutta ei sanokaan mitään. Ei pitkään aikaan. Lopulta Lucas nousee ja menee keittiöön. Hän siirtää tuolin pöydän äärestä tiskipöydän eteen ja kiipeää sen päälle. Sitten hän kurottaa kätensä avaamaan kaapin ovet. Lasit ja lautaset ovat siisteissä riveissä hyllyillä. Hän ottaa isosta lautasesta kiinni molemmin käsin ja laskeutuu alas. Hän laittaa lautasen varovasti tiskipöydälle ja palaa hakemaan toisen. Kiivettyään kolmannen kerran tuolille Lucas katsoo ylös. Lasit ovat kamalan korkealla. Hän nousee varpailleen ja miettii isää, joka on kamalan pitkä, ennen kuin kurottaa ylimmälle hyllylle ja nappaa lasin molempiin käsiinsä. Hitaasti hän laskee kantapäät maahan ja laskeutuu huulet sisään puristettuina alas tuolilta.

Lucas vie lasit pöytään, yhden ikkunan puolelle ja yhden huoneen puolelle. Sitten hän palaa keittiöön. Hän vetää auki laatikon ja ottaa kaksi veistä ja kaksi haarukkaa. Haarukka putoaa maahan ja hän nostaa sen. Yksiön ainoassa huoneessa hän asettaa lautaset huolellisesti pöydän vastakkaisille puolille. Hän ei muista laitetaanko veitsi oikealle ja haarukka vasemmalle puolelle, vai haarukka oikealle ja veitsi vasemmalle. Hän kokeilee ensin yhtä, sitten toista. Lopulta hän laittaa yhdet aterimet yksin päin ja toiset toisin. Jommankumman on pakko olla oikein. Keittiön työpöydältä hän löytää avonaisen paketin sinisiä lautasliinoja ja taittaa kaksi niistä kolmioksi lautasten viereen. Äiti istuu tuolilla selkä kyyryssä ja silmät kiinni. Lucas katsoo tuolilla istuvaa äitiä pitkään, hiipii sitten kylki edellä lähemmäs ja pörröttää äidin hiuksia.