Ainutkertainen

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Proosa

Kuva: Sludge G/Flickr

Kuva: Sludge G/Flickr

Teksti: Aleksi Kauppinen

En minä halua valmista, en ihmistä, en tehdasta. Haluan ruskeita puruja, filtterin ja paperia valkoista. Käärin itselleni sätkän.

Ensiksi kaivan pussista filtterin, joita myös filsuiksi olen kuullut kutsuttavan. Nyt kun pusseissa ei ole enää reikää, filtterit ovat aina taskun pohjalla. Kuinka hullua! Laitan filtterin alahuuleen roikkumaan, johon se jää tekijäänsä uskollisesti odottamaan.

Whaaap. Uuden topan teipistä lähtee mukava ääni. Vanhoista kuuluu vain rapinaa. Toppa jää nimettömän ja pikkurillin väliin roikkumaan, ja avaa käyttäjälleen uomansa ja tuoksunsa. Se on mausteinen ja tuo mieleen Marokon tai Intian.
Vedän Rizlan paketista, topan uumenista. On niitä merkkejä muitakin olemassa, mutta niinhän kaikki keltainen limpparikin on vain Jaffaa. Jaffa puolestaan on niitä harvoja asioita, jotka eivät ole sätkän kavereita. En näe niitä koskaan samaan aikaan. Jaffa tulee aina seuraavana päivänä.

Rizzla on suorakaiteen muotoinen pala ohutta paperia. Se tehdään samasta hampusta kuin Liptonin teepussit ja sivut Raamatun kansissa.
Uutena ja hyvin säilyneenä se on kuin rautakaupan hyllyltä vedetty räystäsränni, jonka täytän tukkoon ruskealla purulla. Siis juuri päinvastoin kuin syksyinen puhdistusoperaatio tikkailta. Vanhana ja repaleisena se on yhtä hyvä ja arvokas.

Purut otan topan pohjalta. Siellä ne ovat juuri sopivan kuivia. Joidenkin hullujen olen nähnyt repivän purunsa siitä mistä on helpointa, päällimmäisten purujen kosteikosta. Hah! Kosteita huonosti palavia puruja. Jos jääkaapissa on kaksi tölkkiä maitoa, kummastahan kaadat ekana?

Purujen asettaminen paperin uomaan on parasta.
 Se on vaihe, joka erottaa sätkän tupakasta
kaikkein perustavanlaatuisimmalla tavalla.
 Se on vaihe, joka on sätkänpolton filosofian essentia. 
Voisin kuvailla loputtomiin kuuden sormen tekniikkaani ja sitä, kuinka oleellista peukaloiden oikeaoppinen liu’uttaminen kohti sätkän päätyjä ennen kohtalokasta nuolaisua on, mutta haluan ilmaista asiani ytimekkäästi. Tupakka on aina samanlainen, mutta sätkä on joka kerta ainutkertainen – juuri sellainen kuin haluan sen olevan.

Jos olen kiireessä, rullaan ohuen pillin. Se palaa nopeasti. Muutamat pikaiset, mutta pitkät henkoset – eihän sen aina tarvitse kestää kauan. Ajan ollessa puolellani työstän sätkästä läskin spliffin – spaddun. Sellaisen kunnon jöötin pullukan, tuutin, jota imen pitkään ja hartaasti. Joka sätkä on ainutlaatuinen. Ja aina tekijänsä näköinen. PUFF FFFF