Agatha Christien lukemista muistiinpanovälineet käden ulottuvilla

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2014, Blogijutut, Proosa

Otteita Johanna Ainasojan luovan kirjoittamisen seminaarityöstä

”Olen oppinut itsestäni hyvin oleellisen seikan mitä tulee tapaani kirjoittaa. Vaikka olemme tehneet useamman kerran tunneillakin esimerkiksi tajunnanvirtaharjoituksia ja ”kynä kiinni paperissa”-harjoituksia, en edelleenkään osaa vain istua alas ja tuottaa massaa. Varsinkin Nasun kanssa huomasin, kuinka huono asia tuon taidon puuttuminen on. Työtä ja stressiä olisi helpottanut huomattavasti, että edes jotakin raakamateriaalia olisi ollut olemassa. Valitettavasti en myöskään omaa taitoa kirjoittaa hyvin valmista tekstiä. On ollut hyvin hämmentävää ja jostakin syystä häpeällistä, etten kuulu kumpaakaan kirjoittajaryhmään.

Millainen minä siis olen? Olen suunnitelmallinen. Kehitän ajatuksia, ideoita, dialogia ja tekstiä hyvin pitkään päässäni. Kirjoitan ylös dialogin pätkiä tai ideoita, joiden alle teen ranskalaisinviivoin täsmennyksiä ja huomioita. Sen jälkeen jatkan päässä pyörittelyä. Olen siis myös todella hidas pohtija ja pitkä jännitteinen nysvääjä. Jos minun pitää nopeassa tahdissa tuottaa jotakin tekstiä itsestäni ulos, menevät aivoni vielä pahemmin lukkoon kuin rauhallisen etenemisen kanssa. Kuten jo sanoin, en valitettavasti ole valmiin tekstin tuottaja. Vaikka suunnitteluvihkoni sivuilla on materiaalia, ovat ne vain palasia ja ratkaisuja, joiden suuntaan tarinaani pitäisi kuljettaa. Itse kirjoittamisprosessi on hyvin piinallinen. Nasunkin kanssa istuin tietokoneen ääressä joskus kaksitoistatuntia putkeen ja lopputuloksena oli neljä sivua hiomatonta tekstiä. Tuo kävi pahasti omille hermoilleni ja jälleen sisäinen kriitikkoni alkoi toistella, ettei minusta ole tähän.

Kun kirjoitan jotakin pitkää tekstiä, kiertyy jossakin kohdassa koko muu elämäni sen ympärille. Seminaarityön kanssa eritoten viimeiset kaksi viikkoa olivat ne pahimmat sekavuusajat. Jos en ollut kirjoittamassa, tunsin syyllisyyttä. Jos kirjoitin, oli jälki epäkelvollista ja tekstiä syntyi vähän. Ollessani lenkillä mietin Nasua. Pitäessäni tauon ja lukiessani kirjaa tuli kirjan olla jollainlailla seminaarityötäni eteenpäin vievä, useimmiten se tarkoitti Agatha Christien lukemista muistiinpanovälineet käden ulottuvilla. Nukkumaan mennessäni kuuntelin mp3-soittimella muumeja ja yritin taltioida muistiini Tove Janssonin kerrontatapaa.
Vaikka näiden kahden vuoden aikana olen nyt oppinut millainen kirjoittaja olen, on sitä hirvittävän vaikea hyväksyä. Se, että itsensä ja toimintatapansa tuntee, ei tarkoita minun kohdallani sitä, että kykenisin olemaan ymmärtäväinen tai lempeä. Koen toimintani ja kirjoittamisprosessini pikemminkin turhauttavaksi. Ne vievät minusta mehut ja tekevät elämästäni hankalaa.”

Lainaus seminaarityöstäni, jonka ideansiemenenä toimi seuraava: ”Tavoitteenani on kirjoittaa 1920–30-luvulle sijoittuva, Agatha Christie -henkinen, kielellisesti Tove Janssoniin nojautuva tarina liian nuorena menestystä saaneesta, sittemmin deekuuntuneesta Nasusta.”
”Nasu yritti muistella, mitä he olivat Humphreyn kanssa asiasta puhuneet. Pitikö hänen sanoa olleensa Torquayssa vai ehdottomasti kieltää olleensa? Entä miten hiekkakakut liittyivät tähän? Hän raapi korvaansa ja katseli kattoon. Oliko hänellä aina ollut tuon värinen kattovalaisin? Ei. Tai ehkä sittenkin.
– Asiakkaani oli lepolomalla poikani perheen luona Torquayssa, Humphrey vastasi nopeasti yrittäen pelastaa tilanteen.
– Vai sillä tavalla! Miksi ette kertoneet asiasta aiemmin, jos kerta asiakkaanne olinpaikka on koko tämän ajan ollut tiedossanne, ylikomisario tivasi ärtyneenä.
– Olen hyvin pahoillani, mutta koin Nasun turvallisuuden kannalta olevan tärkeää, etten paljasta hänen tarkkaa olinpaikkaansa kenellekään.
– Turvallisuuden?! Minä olen asiakastanne koskevan murhajutun tutkiva ylikomisario! Tuollaisen tiedon salaamisesta voi helposti saada syytteen poliisintyön vaikeuttamisesta!
– Olen pahoillani, Humphrey sanoi. Poliisipäällikkö Chapman on läheinen tuttavani. Mikäli katsotte tarpeelliseksi, voitte raportoida rikkeestäni hänelle henkilökohtaisesti.
Ylikomisario puhisi kuin höyryveturi ja naputti kynällään nojatuolinsa käsinojaa.
– Oletteko edenneet tutkimuksissanne toivotulla tavalla, Humphrey kysyi koittaen vaihtaa puheenaihetta.
– Työskentely on valitettavan hidasta, kun käsissämme ei ole muuta kuin neljä vale-nasuutensa vuoksi päätepysäkkinsä kohdannutta uhria ja nippu omituisia johtolankoja, ylikomisario vastasi happamasti. – Pyrimme tällä hetkellä selvittämään mikä motiivi murhaajalla voisi olla takanaan, sekä mikä tämä Eustace Grant oli miehiään.
– Siksi kaiketi halusitte tavata meidät, Humphrey sanoi.
– Siksi halusimme tavata herra Nasun, ylikomisario tähdensi pisteliäästi ja keskitti huomionsa Nasuun. – Voiko murhaajalla olla kaunaa teitä kohtaan työnsä puolesta? Oletteko esimerkiksi irtisanoneet lähiaikoina jonkun palveluksestanne? Keitä palveluskuntaanne oikeastaan edes kuuluu?
– Ei ole muita kuin Parker, Nasu vastasi.
– Kuka on Parker, kysyi ylikomisario.
– Tosiaan. Sen minäkin haluaisin tietää, Humphrey sanoi ja katsoi Nasua huolestuneena.”