Aforismi on sanataiteeseen vangittua elävää ajattelua

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2017, Haastattelut

Marko Laihinen. Kuva: Olli-Pekka Tennilä

Teksti: Virve Vainiala

Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, runoilija, kirjailija Marko Laihinen, mitä aforismi on?

– Olen funtsinut, että aforismi on sanataiteeseen vangittua ajattelua. Se on vangittua ajattelua ja se elää siellä. Se ei ole jähmettynyttä vaan se elää, muljuaa.

Sananlaskut ovat yleistä ja objektiivista totuutta, käytännössä koettua, mutta aforismi on subjektiivista. Laihinen toivoo aforismilta vielä enemmän subjektiivisuutta ja uskallusta.

– Ei paettaisi hyvänhajuiseen, hiettömän haaleaan turvalliseen beigeen, sellaiseen pikkunasevaan, vaan oikeasti olisi keskivertoa parempaa ajattelua.

Aforismi haastaa lukijansa itsetuntemuksen äärelle kertoessaan tärkeitä asioita meistä ihmisinä. Kirjallisuudenharrastajien keskuudessa aforismia pidetään yleisesti vaikeana ja sen vuoksi vieraana taiteenlajina. Useimmille lukijoille aforismi tarkoittaa pelkästään lyhyttä, lakonista ajatelmaa. Kuitenkin aforismi on laajempi käsite. Myös aforistit ovat useimmille kirjallisuudenharrastajille tuntemattomia.

 

Aforismi haluaa uudistua loputtomasti

Aforismista on keskusteltu paljon ja sitä on uudistettu Envallin ajoista, mutta siitä ei ole paljon kirjoitettu. Erityisen vilkasta keskustelua käytiin 2000-luvulla. Markku Envall on ollut pitkään auktoriteettiasemassa niin aforismien kirjoittajana kuin tutkijanakin. Envallilaiseen aforismiin kuuluu keskustelu, mitä se on ja mitä se ei ole. Envallin mukaan aforismi on muodoltaan lyhyt, tiivis ja elegantti proosalause tai -kappale, jonka sisältönä on itsenäinen, tuore ja terävä ajatus. (Katso myös Aforismi – luut ilman lihaa ja verta, Ote-lehti 4/2016). Nuoremman sukupolven aforistit ovat halunneet eroon tästä poissulkevasta aforismikäsitteestä.

– Olen sitä mieltä, että aforismia ei voi määritellä. Piste! Laihinen toteaa napakasti.

Myöhemmin hän toteaa: – Nämä ovat sellaisia luonnehdintoja. Luonnehdintoja voi esittää, mutta ei määritelmiä. Taiteesta keskusteltaessa ei voida lyödä mitään kiveen hakattuja teesejä.

Erityisesti Ville Hytönen ja Tiina Lehikoinen ovat kritisoineet vanhaa, ns. muodollista aforismia. He ovat myös uudistaneet aforismia tietoisesti omassa tuotannossaan. Hytösen Etäisesti lyyrisiä ajatuksia (2012) häivyttää rajapintaa aforismin ja runon välillä. Lehikoisen Sitruunalumilyhtyjä (2008) horjuttaa lajityypin todellisuuskäsitystä. Hänen aforisminsa herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

– He [Hytönen ja Lehikoinen] ovat kritisoineet ja heitä on kritisoitu. Jossakin vaiheessa oli kiivasta keskustelua, mutta se on vähän laimentunut.

 

Aforismi – sanallista sudokua vai kanssa-ajattelua lukijan kanssa

Laihinen vertaa perinteistä aforismia sanalliseen sudokuun. Se luetaan, ratkaistaan ja unohdetaan. Uusi aforismi herättää lukijassa ajatuksia. Se on monimerkityksinen ja monitahoinen. Se esittää paradoksin, joka häilyy kahden välillä. On sanottu, että se vuotaa moneen suuntaan. Olli-Pekka Tennilän Ontto harmaa valittiin vuoden aforismikirjaksi 2016. Valintaraadin mielestä Tennilän kirja herättää ajattelua, mitä Lehikoinen pitää tärkeänä. Tennilällä on myös persoonallinen suhde kieleen.

Kaikissa taiteenlajeissa on omaksuttu vaikutteita muista taiteenlajeista, niin myös aforismissa. Laihinen pitääkin Kristian Blombergin runoteosta Valokaaria (2015) yhtenä parhaimmista aforismikirjoista. Osa ei piittaa oman taiteenlajinsa perinteistä. Laihisen mukaan Pekka Kejonen on tällainen aforisti.

– Se on hyvää tekstiä, mikä herättää ajattelua. Tennilän kirjassa aforismissa on lihaksikkuutta ja iskevää voimaa. Runoilmaisuun tuotuna se tuo voimaa ja kerroksellisuutta.

Parhaimmillaan aforismi on lukijan kanssa kanssa-ajattelua.

– Ettei ole sellaista ärsyttävää väittämistä, mikä herättää vastustusta.

Aforismille tyypillinen tyylikeino on ollut käyttää väitelauseita, mikä saattaa herättää lukijassa aggressioita. Jos lukijalle väitelause ei ole totta, hän haluaa väittää vastaan. Laihinen huomauttaa, että kysymyslauseet ovat tehokkaita ajatusten herättäjiä olematta kuitenkaan aggressiivisia. Myös kysymyslauseissa voi esiintyä vahvoja kuvia ja sanoja, jotka houkuttelevat kanssa-ajatteluun.

 

Aforismin perinteen oppii lukemalla

Aforismia oppii lukemalla sitä. On hyvä tietää, mitä on kirjoitettu ennen ja millaisia tyylisuuntauksia on ollut. Myös aforismiin pätee sama viisaus kuin muuhun kirjoittamiseen: säännöt voi heittää pois sitten, kun ne on opetellut, jotta voi olla vapaa omaan ilmaisuun.

– Jos on taipumusta lyhyeen ilmaukseen, kannattaa tsekata aforismi, Laihinen sanoo.

Marko Laihisen Halokehrät valittiin vuoden 2015 aforismikirjaksi. Halokehrien kirjoitusprosessi kesti noin yhdeksän vuotta. Laihisella oli vuonna 2013 miltei valmis perinteisen tyylin aforismikokoelma. Hän kuitenkin rupesi kirjoittamaan aforismeja uudelleen. Mukaan tuli kielellä ja välimerkeillä leikittelyä ja runon tyylikeinoja.

– Tämä kirja on periaatteessa nielaissut sisälleen sen aforismikokoelman.

Laihisen mukaan Halokehrät on hänen kustannustoimittajansa Virpi Alasen Ystävätär K -teoksen sukulaisteos. Molemmat ovat hybridejä. Ne sisältävät selkeästi aforistisia elementtejä, mutta niiden ilmaisukeinot ovat laajentuneet.

– Ne ottavat itse sen poetiikkansa, mitä ne tarvitsevat. Aforismista huomaa, jos se on laskelmoitua, taskulaskimella kirjoitettua ja varovaista näennäiskriittistä. Kuitenkin se on ihan sellaista lapsellista paskaa, jos ei pistä itseään peliin. Aforismi paljastaa kirjoittajasta todella paljon. Tosin olen luonut kirjaani minä-puhujan, joka ei ole todellakaan yksi yhteen minun kanssani.

Teoksessa on myös selkeä temaattinen jatkumo alusta loppuun.

 

Siellä se elää ja muljuaa

– Aforismikokoelma muuttuu monotoniseksi, jos siellä on pelkästään väitelauseita ilman runon rytmiä. Olen tyytyväinen, että on ymmärretty isompi linja, miten teksti etenee, miten sävy ja ajattelu muuttuvat ja jopa kumoutuvat lopussa. Loppuvaiheessa kirja on erityyppinen. Se koettaa kaapia empatiaa ja inhimillisyyttä. Se on myös varmaan talouskriittinen ja yhteiskuntakriittinen. En kuitenkaan ole varma, olenko enää samaa mieltä kirjan teesien kanssa.

Halokehrissä on mukana myös arjen totuutta ja aforismin totuutta.

– Olen hakenut uutta näkökulmaa tai tuoretta ilmaisua, havaintoa, yllätyksellisyyttä, rumaa ja ilkeyttäkin vähän. Ihan yksinkertaisella muodolla saa sellaisen, ettei se ole niin väittävä, on siis lukijalle ystävällisempi. Se ei tökkää, se ei väitä. Se on vain tekstiä paperilla, kuten Juha Kulmala on opettanut.

Aforismiyhdistyksen puheenjohtajana Laihinen toivoo aforismille valoisia näkymiä. Hänen mielestään olisi hienoa, jos joku innostuisi julkaisemaan digitaalisen aforismikokoelman. Nykyään älykännyköiden aikana kokoelmassa voi leikitellä erilaisilla typografisilla ja visuaalisilla, liikkuvilla keinoilla.

Laihinen toivoo myös perinteistä fragmenttimuotoa enemmän. Hänen mielestään fragmentissa on enemmän hengitysilmaa eikä se olisi niin tiivis kuin aforismi.

– Niitä on mukava lukea. Ne eivät ole niin helvetin tiiviiseen pakattuja. Fragmentilla on pitkät perinteet. Myös Envall kirjoitti fragmentteja.

 

Kellarin pojat ja vintin tytöt töihin!

Laihisen mukaan tuore aforismi edellyttää parempaa ja rohkeampaa ajattelua sekä leikkisää kekseliäisyyttä. Aforismi on kaunokirjallisuutta, mutta se on myös ajankohtainen ilmaisumuoto. Maailman tapahtumat heijastuvat myös aforismiin.

– Kellarin pojat ja vintin tytöt ovat koko ajan töissä. Se [idea] tulee sellaisena välähdyksenä tai ajatuksena, joka kirjoitetaan ylös. Sitten sitä pystytään muokkaamaan. Sitten siitä tulee valmis. Siitä tulee lopullinen taideteos, jolla on tekijänoikeudet kyljessä.

Laihinen muistaa tapauksia, joissa mainostajat eivät ole tulleet ajatelleeksi, että aforismilla on tekijänoikeudet. Hänen mielestään aforismista on mahdollista saada myös kaunokirjallisen elämyksen nopeasti.

– Oma arkielämäni on sirpaleista ja keskittymiskyky voi toisinaan kärsiä. Informaatioähkyn keskellä jossakin on hienosti ja tyylikkäästi tehtyjä sanallisia taideteoksia, jotka tuottavat lukijalleen tyydytystä ja jotka ovat avattavia juttuja.

Kaikki on jo kirjoitettu, sanottiin jo antiikin aikoina. Ihminen on tuntenut itsensä todella hyvin jo aikaisemmin. Vielä nykyään antiikin aikaiset ajatelmat tuntuvat tuoreilta ja ajankohtaisilta.

– Ihminen on ainutlaatuinen. Kirjoittamisen syyt ovat muuttuneet muuttuvien olosuhteiden vuoksi. Peräänkuulutan omaperäisyyttä. Lukijalle on tuotava uutta näkökulmaa. Voi kuitenkin olla, ettei ole enää omaperäistä sanottavaa vaan kaikki on jo sanottu. Plagiaattikiistoissakin näkee sen.

 

Aforismi on uudistunut – nyt tarvitaan uutta aforismitutkimusta

Aforismia ei ole tutkittu juuri ollenkaan viime aikoina eikä uusia tutkimuksia ole valmisteilla. Uutta tutkimusta kuitenkin tarvittaisiin jo ihan tiedonvälityksen vuoksi. Hyvä tutkimus voisi myös lähentää aforismia ja kirjallisuudenharrastajia toisiinsa.

– Envallin tutkimuksella on ansionsa, mutta se on vanhentunut. Sen aikaiset kirjallisuustutkimuksetkin ovat aivan erilaisia. Olen moneen paikkaan sanonut, että aforismi kaipaisi uuden, pätevän tutkijan. Aforismi itsessään ei ole mikään mahdottoman laaja. Se on helppo ottaa haltuun.

– 2000-luvun aforismia käsittelevää Sami Feiringin tietoteosta Lyhyesti sanomisen taide (2014) on myös kritisoitu. Sama koskee Envallin väitöskirjaa (1987), joka on kolmekymmentä vuotta vanha, Laihinen sanoo.

 

Taidepuolen tilkkutäkkitoimeentuloa

Tällä hetkellä Laihinen ei kirjoita aforismeja aktiivisesti, sillä muut työt vievät hänen aikansa. Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajana hän on ollut mukana monessa, mm. rakentamassa Suomi 100-teemavuoteen kuuluvaa Maailma on sana – Suomalaisen aforismin vaiheita -aforisminäyttelyä Kansalliskirjastoon.

Suomen aforismiyhdistys järjesti ensimmäisen Mirkka Rekola -kilpailun tänä vuonna. Kilpailun voitti Manne Tuomenoksa. Yhdistys on tehnyt myös uuden aluevaltauksen julkaistessaan Minka Heinon Pinnalla. Pop! Lasten aforismikirjan, jolla on pyritty tavoittamaan entistä nuorempaa lukijakuntaa.

Laihinen työstää parhaillaan runoteosta julkaisukuntoon. Vanhimman tyttärensä, Iiriksen kanssa hän kirjoittaa uimahyppymaailmaan sijoittuvaa lasten- ja nuortenkirjaa, jonka miljöönä toimii turkulainen Impivaaran uimahalli. Käsikirjoitusten kirjoittaminen eri projekteissa vie paljon Laihisen aikaa. Käsikirjoituksia on valmistunut niin Laitilan erilaisiin teatteritapahtumiin kuin Maestro ja Fiktio -yhteistyöhön yhteistyössä musiikinmaisteri Markus Rantasen kanssa. Laihinen kirjoittaa kolumneja lehtiin ja ylläpitää Voiman Runoilija.-runopalstaa.

 


 

Tietolaatikko:

Aforismi on sanataiteeseen vangittua elävää ajattelua tietolaatikkoon korjaus:

____________________________________________

Marko Laihinen: Halokehrät. Poesia, 2015.

_____________________________

Näitä Marko Laihinen suosittelee aforismista kiinnostuneille:

Alanen, Virpi: Ystävätär K. Poesia, 2012.

http://www.poesia.fi/pdf/Alanen-Virpi_Ystavatar-K_Poesia-2012.pdf

Blomberg, Kristian:Valokaaria. Poesia, 2015.

http://poesia.fi/kirjailijat/kristian-blomberg/

Char, René: Hypnoksen muistikirja. Suom. Kristian Blomberg. Savukeidas 2009.

Feiring, Sami: Lyhyesti sanominen taide. Avain, 2014.

Heino, Minka: Pinnalla. Pop! Lasten aforismikirja. Suomen aforismiyhdistys, 2017.

Hirvonen, Hannu. Avaruusajasta mieleen jäi Rymd. Tampereen aforismiyhdistys, 2016

Hytönen, Ville: Etäisesti lyyrisiä ajatuksia. Savukeidas, 2012.

Maailma on sana. Aforisminäyttely kansalliskirjastossa.

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tapahtumat/suomi-100-nayttely-maailma-on-sana-suomalaisen-aforismin-vaiheita

Lehikoinen, Tiina: Sitruunalumilyhtyjä. Ntamo, 2008.

Luoma, Pauli: Tästä huoneesta ei puutu kukaan. Tampereen aforismiyhdistys ry, 2016.

Salo, Timo: Epätietokirja. ntamo, 2014

             Tiedeaforismikirja. Intokustannus, 2017.

Suomen aforismiyhdistys http://aforismiyhdistys.fi/

Tennilä, Olli-Pekka: Ontto harmaa. Poesia, 2016.

Tuomenoksa, Manne: Kaipauksen harmaa. Julkaistaan syksyllä 2017.

http://aforismiyhdistys.fi/manne-tuomenoksalle-ensimmainen-mirkka-rekola-palkinto/

 

 

 

Aforismeja:

Tiina Lehikoinen:

 

Sydäntä et voi pysäyttää, etkä kättä. Siinä totuusehdot matkalle.

 

kuuntele päiviä väreissä, kuinka ne murtuvat

 

Hannu Hirvonen, Ja avaruusajasta mieleen jäi Rymd (Tampereen aforismiyhdistys, 2016):

 

Miksi porsaanreikiä tukkimaan valitaan aina porsas?

 

Nuoren pitää juosta kovaa ja kauas. Loppuelämä on paluun mittainen.

 

Olli-Pekka Tennilä, Ontto Harmaa (julk. syksyllä 2017):

 

Jos kuva on valottunut tyhjäksi asti, onko se silti auringon kuva?

 

Ikään kuin sisäpuoli olisi kovertunut

vain täyttyäkseen ulkopuolella.

 

Virpi Alanen, Ystävätär K:

Liitto: kaksi samalla tavalla rikki, kuin jonkun viisaan rikkomina.

 

Koteloituiko hyvinvointi, kuoliko aika, vai onko vielä tulossa perhonen?

 

Timo Salo, Pienistö-blogi:

Meri ja merkitys. Kun niitä hallitaan, hallitaan reittejä niiden yli.

 

Epätietoisuuskirja:

Ajattelen, siis tulen toisiin ajatuksiin.