Aforismi – luut ilman lihaa ja verta

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Lehtijutut

Kirjoittajan teehetki. Kuva: Virve Vainiala

Kirjoittajan teehetki. Kuva: Virve Vainiala

Mummu keinuttelee hiljalleen keinutuolissa ja kertoo verkkaisesti tarinoita menneistä ajoista. Istun ikkunapenkillä ja heiluttelen jalkojani. Sitten kun kasvan pituutta, jalkani yltävät lattialle, enkä heiluttele niitä enää. Kuuntelen mummua ja seinällä raksuttavaa kelloa. Puolenpäivän aikaan pappa avaa radion. Kuuntelemme hartaina aikamerkin ja päivän mietelauseen. Muistan Kaisu Puska-Joen vanhan naisen hauraan äänen. Pidän enemmän Carl-Erik Creutzin ja Pentti Fagerholmin selkeistä äänistä, mutta mietelauseista en ymmärrä vielä mitään, liian painavia sanoja pikkutytölle. Pappa vetää kellon – punnusten vitjat vain ratisevat – ja sammuttaa sitten radion. Mummu jatkaa tarinaansa. Hänellä on joka tarinaan sopiva sananlasku.

Muistan myös kitkerältä maistuvan Princess-teen ja teepusseissa olevat aforismit. Opin lukemaan, ja haluan lukea toistenkin teepussimietteet. Äiti ei varmaan antaisi minun penkoa teepakettia hyvän mietelauseen toivossa, teepussit avataan yksi kerrallaan. Lukiessani kirjoja haltioidun kauniista lauseista ja pohdin niitä pitkään. Sinuhe egyptiläisessä, Pikku Prinssissä ja Lokki Jonatanissa on paljon haltioitumisen aiheita. Nykyään some ja sisustustaulut ovat pullollaan puolivillaisia elämänviisauksia ja latteuksia, jotka vihastuttavat keskeneräisyyttään ja kehnoa kieltään enemmän kuin ihastuttavat.

 

Markku Envallin (2011) mukaan ”muodon puolesta aforismi on (1) lyhyt, (2) tiivis, ja (3) elegantti (4) proosalause tai -kappale; sisällön puolesta se esittää (5) itsenäisen, (6) tuoreen ja (7) terävän (8) ajatuksen”. Valmis aforismi on tiivis, lakoninen ajatelma, jossa on yleensä kaksi, korkeintaan kolme riviä. Se on kuin luut ilman lihaa ja verta, kuten Envall toteaa. Pitempi teksti on fragmentti. Nuoremman polven aforistikot kulkevat omia teitään. Vuonna 2015 vuoden aforismipalkinnon saanut Marko Laihisen Halokehrät (2015) on aforistista runoutta ja runollista aforismia.

Aforistiikka suhtautuu poleemisesti ja väittelynhaluisesti totunnaisiin ajatusrakennelmiin. Aforismien tyylikeinoja ovat – lyriikastakin tutut – metafora, sanaleikki, käsitteen uudelleentulkinta ja tai paradoksi kuvatessaan jotakin tärkeää ajatusta tai havaintoa. Aforismit ovat usein myös monitulkintaisuus. Aforismi on kansanperinteen sananlaskun taidekirjallinen muoto. Sananlaskuista on nimitetty kansanaforismiksi ja nykyaforismia taideaforismiksi. Outi Lauhakangas on ylläpitänyt vuodesta 2001 kansainvälistä Matti Kuusi -sananlasku- ja typologiatietokantaa.

 

Aforismin kirjoittaminen on kullanhuuhdontaa

Envallin mielestä aforistikon korkein päämäärä on julkaista aforismikokoelma. Ensimmäisen aforismikokoelman on tiettävästi Hippokrateen terveydellinen ohjeisto. Ensimmäiset suomalaiset aforismit on julkaistu vuonna 1899 ja ensimmäinen suomenkielinen aforismikokoelma on V.A. Koskenniemen Matkasauva (1926). Envallin mielestä aforismeja oppii kirjoittamaan kirjoittamalla ja lukemalla. Erityisesti aforistiikan tradition tunteminen on eduksi ennen kuin ilmaisua voi uudistaa.

Aforismin tematiikka on yhtä laaja kuin muunkin kirjallisuuden. Aforismeissa käsitellään rakkautta, kuolemaa, onnea, elämää, aikaa, luontoa, rahaa, terveyttä, uskontoa, työtä ja huumoria. Vladimir Majakovski kirjoitti puolivalmisteita, joita hän jalosti valmiiksi runoiksi. Samoin Envall kirjoittaa muistiin aforismien raaka-aineeksi kelpaavaa tekstiä, jotka hän myöhemmin editoi valmiiksi. Kokoelman karttumista odotellessa aforismeja voi julkaista vaikkapa kulttuurilehdessä. Hän ei anna yksiselitteisiä neuvoja. Tässä hän muistuttaa runonkirjoittamisoppaiden kirjoittajia. Muiden kirjoittajien tapaan myös aforistikko ottaa ajoittain etäisyyttä omaan tekstiinsä.

 

Kynä ja paperia taskussa

Paikoitellen Envall tuntuu suhtautuvan aforismien kirjoittamiseen, kuin mietelauseet lankeaisivat miltei painovalmiina kirjailijan kynänkärkeen. Siitä aina valpas aforistikko poimii kullanarvoiset ajatukset paperille ennen kuin ne haihtuvat jäljettömiin. Toisaalta hän mainitsee editoimisen tärkeyden – käytännöllistä, eikö vain! Siitä hän ei puhu mitään, miten se tehdään. Jokainen taaplannee tyylillään, sanon mummuni lapsenlapsena.

Envallista ei ole apua, jos kaipaa selko-ohjeita, miten aforismeja kirjoitetaan. Hän ei tarjoa kymmenen kohdan aforismiopasta, jota noudattamalla aloittelijakin onnistuu kynäilemään kuolemattomia ajatuksia hetkessä. Jälleen ajattelen lyriikkaa – aforismien kirjoittaminen on samanlaista hapuilua. Myös aforismien – niin kuin runojenkin – kirjoittamaan opetteleminen vaikuttaa samanlaiselta näkymättömän näkyväksi tekemiseltä. Vielä vaikeampaa on kirjoittaa opasta siitä, miten tämä oikeasti tehdään. Mikä sitten neuvoksi, jos tekisi mieli kirjoittaa aforismeja? Aforismien kirjoittamiseen pätee luovan kirjoittamisen lainalaisuudet. Aforistiikka on kullanhuuhdontaa, ja sehän on tunnetusti raskasta mutta parhaimmillaan palkitsevaa työtä.

 

Järjestötoimintaa

Vuonna 2005 perustettu Suomen aforismiyhdistyksen tarkoituksena on edistää aforismin tunnettavuutta monin tavoin. Yhdistys myöntää vuosittain Samuli Paronen -palkinnon ja valitsee vuoden aforismikirjan. Suomen aforismipäivää vietetään joka vuosi huhtikuun 18. päivänä. Maaliskuussa 2008 perustettiin Lontoossa Maailman aforismijärjestö, World Aphorism Organization (WAO). Varsinais-Suomen Kansanopistolla on vuodesta 2004 vietetty kesäisin Aforismipäiviä.


 

 

Aforismeja

Marko Laihinen:

Muistikuvat ovat aina tärähtäneitä.

Humanisti erottaa toisen ihmisen hienostuneisuuden omasta maustaan. Vertaannumme.

 

Virpi Alanen:

Kysymysmerkkien kauniita vauvankalloja minä silitän kynäni kärjellä.

Kiltin kukan on opeteltava komentamaan koko niittyä.

Jos jotain haluat kasvattaa, kasvata optimisti ja anna sen villiintyä.

Häiriötekijä tekee usein sivuhomminaan kauneuttakin.

Vaikka olisit terälehti, olet yksin.

Siipirikon virittäminen vaatii hetken.

 

Sami Feiring:

Kun poliitikot kompastuvat, sotilaat kaatuvat.

Kyllä valtio vähäosaisensa vaatettaa: silmälaput ja pakkopaita.

Valheesta maksetaan enemmän. Totuus on kutsumusala.

Lyhytnäköisellä sokea piste: maapallo.

Jumala antaa pirulle siivet.

Pilvi lipuu veden pintaa, unelmat uppoamattomia.

Etsikää viisautta. Löytäjä saa pitää.

 

Lähde: Suomen aforismiyhdistys

http://aforismiyhdistys.fi/

 

Lukemista                       

 

Envall, Markku: Miten kirjoitan aforismeja. Pilke, 2011.

Eskanen, JukkaVeturunkuljettaja jäi eläkkeelle ja alkoi tehdä mietelauseita:”Aforisti on aina oppositiossa”. Yle 12.1.2016. http://yle.fi/uutiset/3-8585909

Kemppi, Emilia: Carl-Erik Creutzin kuulutuksia. Yle 9.8.2010. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/08/11/carl-erik-creutzin-kuulutuksia

Matti Kuusi –sananlaskutietokanta. http://lauhakan.home.cern.ch/lauhakan/fin/cerpfin.html

Laihinen, Markku: Halokehrät. Poesia, 2015. http://www.poesia.fi/halokehrat/

Savela, Sanna: Sisistustaulujen lupaukset latteita – aito onni pakenee sanoja. Yle 24.10.2016. http://yle.fi/uutiset/3-9238800

Suomen aforismiyhdistys ry. http://aforismiyhdistys.fi/