Luovat lukiolaiset

Luovan Kirjoittamisen Verkkolehti 2016, Lehtijutut

Kuvapastissi: Elli Kiuru

Kuvapastissi: Elli Kiuru

Keväällä 2016 Turun Normaalikoulun kansainvälisen IB-lukion ensimmäisen vuoden äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelijat perehtyivät kirjallisuuden aikakausiin ja tyylisuuntiin. Yhtenä tehtävänä oli valita itseä kiinnostava tyylisuunta, tutustua huolellisesti siihen lukeutuviin teoksiin ja kirjoittaa tyylisuunnasta pastissi. Ohjeena oli tarkastella jotakin nykyajan ilmiötä tai itseä mietityttävää asiaa valitun tyylisuunnan keinoin. Vaihtoehtona kirjoitetulle tekstille oli laatia kuvapastissi itse valitusta taideteoksesta.

Lukio-opiskelijoiden tuottamat tekstit olivat laadukkaita, monipuolisia ja innostuneina kirjoitettuja. OTE-lehti julkaisee kolmen lukiolaisen tekstit ja yhden kuvapastissin. Tekstit ovat näytteitä siitä, millaisia asioita nykynuoret pohtivat ja miten he aikamme ilmiöt ymmärtävät.

Minerva Piha

 

***

 

Nina Rostedt L1IB

Tyylisuunnaksi valitsin romantiikan ja aiheena ulkomaille opiskelemaan lähtö, mikä on monille IB-oppilaille, toki monille muillekin, ajankohtainen aihe.

 

Yli rajojen

On aamu. Danielle ja hänen äitinsä istuvat kotitalonsa pihalla, jossa ruusupensaat ovat juuri puhjenneet kukkaan. He keskustelevat Daniellelle tärkeästä aiheesta.

DANIELLE: Mutta äiti miksi en lähtisi yliopistoon ulkomaille?

ÄITI: (laittaa päänsä käsiin) Koska en näe mitään syytä miksi et jäisi tänne, lähelle kotia. Täällä on tuttuja ihmisiä ja tuttuja paikkoja. Halvemmaksikin se tulisi.

DANIELLE: (nousee seisomaan ottaa muutamia askeleita ja selittää käsiensä avustuksella) No mutta tuo juuri, mitä sinä rakas äiti sanot, on yksi vallan erinomainen syy lähteä jonnekin kauemmas! Voisin tutustua uusiin ihmisiin ja tutkia uusia, tuntemattomia paikkoja ja seutuja! Mikä olisikaan sen ihanampaa kuin vaellella kuulaana syysaamuna vaikkapa jossain ikivanhassa tammimetsässä, joka tuntuu jatkuvan silmänkantamattomiin vehreänä, uneliaana. Tai vaikka kuljeskella pitkin jonkun kaukaisen suurkaupungin katuja ja haistella katuruokien kutsuvaa tuoksua samalla seuraten loputonta ihmisvirtaa

ÄITI: (hymähtää) Koettaisit nyt ajatella järjen kautta lapsi kulta…

Danielle palaa istumaan

DANIELLE: Ihan järkevähän minä olenkin, kun siihen on myös olettaakseni rahallinen mahdollisuus. En minä tästä edes puhuisi, jos opiskelujani ei olisi mahdollista kustantaa. Sitä paitsi ei kaikkea tarvitse ajatella aina niin vakavasti. Joskus pitää vain seurata tunnetta.

ÄITI: (huokaa) No onhan tuokin totta… Olet osannut aina ajatella sekoittaen järkeä ja mielikuvitusta. Ja olenhan minäkin halunnut lähteä maailmalle, esimerkiksi olen aina halunnut lähteä käymään Väli-Amerikassa mayojen rauniokaupunkeja katsomassa. Heidän kalenterijärjestelmänsäkin on sanottu olevan tarkempi kuin meidän

DANIELLE: (Tarttuu äitiään kädestä) Tiedän. Maailma on täynnä kiehtovia paikkoja! Ja ne vain täytyy kokea itse. Ei niistä saa niin paljon irti, jos vain istuu omalla kotisohvalla katsomassa Avaraa luontoa. Haluan nähdä mielikuvitukseni tuotokset oikeassa elämässä.

 

***

Onni Friman L1IB

Realismi/Teuvo Pakkala

 

Vaarassa

Heillä oli ollut oma hökkeli ja se oli ollut laitakaupungilla, niin kuin kaikkien pienen eläjäin hökkelit – maassa kuin maassa. Matala ja pieni oli peltikasa ollut. Tavanomainen fatimakin olisi ylettynyt kädellään kattoon, joka pysyi juuri ja juuri kasassa, niin että ulkopäin näytti kuin rakennelma olisi kuivan maan sisään vajoamssa. Ja vajonnut oli ollut ainakin toinen pää hökkelistä, se joka ei ollut Mekkaa kohden, siinä se oli tönöttänyt valtavasti vinollaan. Kaupungissa olisi senkin hökkelin ikkunat jo muiden joukossa ilman armoa tuomittu sisälle lentäväksi, ja seinät kaatuvaksi maan tasalle, vaan laitakaupungilla se oli vielä välttänyt vaaransa ja sai siellä hetken vielä olla.

”Elä ole milläsikään, hätäkös meidän on”, oli hökkelin emäntä usein virkannut perheenpäälle, tämä kun oli alkanut yhä useammin epäillä elämistä. Mutta kun ahtaalle oli  rukoileminen ja muukin ottanut, ja itseäänkin mietitytti, niin uskoi hänkin, ettei kuitenkaan vielä hätää ole, eikä vielä ollutkaan. Vaan huomisaamuna olisi tämäkin hökkeli maan tasalla.

Mutta semmoista se oli ollut eläminen, viime aikoina oli se vaarallisemmalle ottanut kuin ennen ja joskus oli alkanut pelottaa, että miten tässä käypi. Mutta epäilys hallituksen toimista ei kuitenkaan ollut valtaa toivolta sodan päättymisestä saanut vielä koskaan. Sen tähden tulikin hökkelin väelle yllätyksenä, kun kesken yötä olivat heränneet kovaan jyrinään ja pian se kattokin oli rojahtanut alas.

”Ehkäpä tuo raukka piankin pääsee tuolta pois”, ajatteli hökkelin emäntä katsellen naapurin poikaa, jota pahki raskas tolppa oli kaatunut. Nyt kun se vaara oli vihdoinkin ennättänyt myös laitakaupungin eläjät, niin päättivät he suunnata pohjoiseen.

Pian odottelivat he turvapaikan varmistusta, aikaa parempaa. Vaan ongelmiahan heillä olisi silloinkin.

 

***

Siiri Koskinen

(Romantiikka)

 

Valkea varis 

 

Joskus taannoin taivahalla

Liiteli valkea varis vaappuen

Sen nokka ylväästi korkealla

Ystäviä etsiskellen

Katse kohti kaukaisuutta

Yksin pyörii ympyrää

Joskus taannoin taivahalla

Liiteli valkea varis vaappuen

 

Ei valkea varis kuulu joukkoon

Liian ylväänä ylhäällä liitää

Ei saa jäädä ylpeyden loukkoon

Täytyy Luojaa muistaa kiittää

Enkel lapset taivahalla

Sulle suojaa antaa

Ei valkea varis kuulu joukkoon

Liian ylväänä ylhäällä liitää

 

 

Kun syys satehet koittaaa

Saa ajatteluhun aikaa

Valkea varis oman ylpeytensä voittaa

Kun yksinäisyys tuottaa vaivaa

Luoja auttaa hyväksymään

Hän sulle sulle tien näyttää

Kun syys satehet koittaaa

Saa ajatteluhun aikaa

 

Metsän muut varikset vaakkuu

Valkea varis yhtyy suloiseen sointuun

Metsässä turha ylpeys kauas kukkuu

Valkea varis ei jää toisista sivuun

Säihkyvin silmin valkea varis raikaa

Luonnon laulu ympäri kaikaa

Metsän muut varikset vaakkuu

Valkea varis yhtyy suloiseen sointuun